Blogi

TALVIOLYMPIALAISET

Perjantai 26.2.2016 klo 15.37 - Sanni Karlström


Talvileirillä vietettiin jo perinteeksi muodostuneita Talviolympialaisia yhdessä Helsingin Pinskujen kanssa. Talviolympialaisissa päästiin kisaamaan apuohjaaja- ja ohjaajakoulutettavien johdolla erilaisilla pisteillä.

DSC_0125_2.JPG
Olympiaradalla pääsi kokeilemaan lumikenkäjuoksua, lumipallon heittoa, ajanarviointipistettä ja lumiveistosten tekoa. Hauska olympialaispäivä huipentui ulkona syödyn välipalan jälkeen Hankipallo- otteluun, Raisio vastaan Helsinki. Raision joukkue pelasi loppuun asti hienosti, kuitenkin voiton vei tällä kertaa Helsingin Pinskut 2-4.

DSC_0305_2.JPG


Tänään ryhmätoiminnassa on viimeistelty bändin musiikkiesitystä, tanssi ryhmän ”spektaakkelia” ja lavaste ja teatteri ryhmän ympäristö aiheista pläjäystä jossa on sarjakuva-aiheiset lavasteet. Illalla koko leiri kokoontuu yhdessä keittiörakennukseen esityksiä varten jonka jälkeen alkaa leiridisko!

DSC_0327_2.JPG


Apuohjaaja- ja ohjaajakoulutettavat siirtyvät tenttiin, nyt peukut pystyyn, että tänään jokainen saa apparipillin ja myös osa ohjaajaliinan.

Avainsanat: Pinskut, Vihreä lippu, Talvileiri