Blogi
TALVIOLYMPIALAISET 2017Perjantai 24.2.2017 klo 0.41 - Joanna Laine, Suvi Kulmala Tänään kaikki Sammalniemen leirikeskuksen lapset kokoontuivat iltapäivällä lippuaukealle. Jo perinteeksi muodostuneet Talviolympialaiset alkoivat lumipyryssä!
![]() Leiriläiset jaettiin ryhmiin ja he lähtivät kiertämään apuohjaaja- ja ohjaajakoulutettavien suunnittelemaa ja ohjaamaa rastirataa. Radalla oli monenmoista tekemistä; tarkkuusheittoa, lumikenkäviestiä, sokkoviestiä, tarinoiden kerrontaa luonnosta, pulkkaviestiä, nopeuden arviointia sekä pulkkacurlingia!
![]() Raisiolaiset ohjaajat ja apuohjaajat ottivat ryhmät haltuun ja alkoivat kierrättää heitä pisteiltä toisille. Lapset olivat innoissaan uusille rasteille mennessään sekä hymyillen poistuivat ryhmätehtävistään. Ohjaajat saivat seurata miten vuosia leiriläisinä olleet, nyt vanhemmiksi ja vahvemmiksi kasvaneet tulevat apuohjaajat ja ohjaajat työskentelivät.
![]() Talviolympialaiset sujuivat kaikkien osalta odotettuakin paremmin, eikä kenelläkään jäänyt mitään lajia kokematta. Tarkkuusheitossa heitettiin tennispalloja niinsanottuun häränsilmään, joista eri vyöhykkeistä sai pisteitä punaisesta, vihreästä ja keskiöstä sai kaikista kukin omat pisteensä. Lumikenkäviesti oli kuin normaalikin kapulaviesti, mutta tätä hankaloitti että kapulan tilalla oli vaihdettavat lumikengät ja korkea lumi, nopein ryhmä voitti. Sokkoviestissä silmät peitettiin ja suullisilla ohjeilla ohjastettiin kiertämään tietyt kartiot, käsillä ei saanut ohjata. Tarinoiden kerrontaa luonnosta onnistui kun leiriläiset viettivät 3 minuuttia metsässä keräten erinlaisia luonnonmateriaaleja, näistä muodostaen tarinan. Tässä tehtävässä taidettiin mitata mielikuvitusta ja luovuutta! Pulkkaviestissä annettiin kaverin istua pulkassa ja vedettiin, radan puolessa välissä vaihdettiin vetäjää ja kyydissä olijaa. Nopeuden arviointia testattiin pisteellä, jossa keittiörakennus kierrettiin ryhmän haluamalla tyylillä, jonka jälkeen rakennus kierrettiin uudelleen ja pyrittiin samaan aikaan kuin ekalla kerralla.
![]() Kisapäivä päättyi hankipallo-otteluun Helsinki vs. Raisio, Raisio pärjäsi kilpalussa hyvänä kakkosena! Talviolympialaiset onnistuivat erinomaisesti ja lapset nauttivat ulkonaolosta!
|
Avainsanat: talvileiri, pinskut, lasten leirit |
Talvileiri 2017Tiistai 21.2.2017 klo 19.41 - Sanni Karlström Talvileiri 2017, Sammalniemen leirikeskuksessa! Leirille saavuttiin maanantaina, Sammalniemen leirikeskus täyttyi leiriläisistä, apuohjaajista ja ohjaajista. Talvileiriä Sammalniemessä viettää Raision ja Helsinki- Uudenmaan Pinskut. Tänään alkoi leirin taidepajatoiminta, lapset saivat valita mieleisen ryhmän monipuolisista vaihtoehdoista; tanssi,- kuvataide,- bändi,- tai mediapajatoiminnasta. Ryhmätoiminnassa valmistetaan leirin viimeistä iltaa varten lyhytelokuva, tanssi- ja musiikkiesitykset sekä talviteemainen taidenäyttely. Iltapäivällä nautittiin ihanan aurikoisesta talvipäivästä, ohjatun ulkoilun merkeissä. Pulkkamäkeä laskettiin alas lukuisia kertoja, aina uudestaan ja uudestaan! Hankipallo ulkotoiminnassa on myös jokavuotinen kestosuosikki. Maalaa kaverista eläinkaveri! Ennen saunaan menoa, ei niin tuttuna ohjelmanumerona oli vuorossa bodypaintingiä! Hatusta nostettiin lappu, jossa oli jonkin eläimen nimi, pari haettiin sen perusteella kenellä oli sama eläin omassa lapussa. Lopputuloksena saimme ihastella kaiken kirjavaa eläntarha joukkoamme! Saunasta, osa uskaltautui illalla jopa pulahtamaan hyiseen avantoon! Illanvietto alkaa leiripostia jakamalla, meillä on koko leirin jokaisella oma salainen kirjekaveri! Seuraa leirin kuulumisia viikon aikana, täällä blogissa, Facebookissa ja Instagramissa. |
Avainsanat: talvileiri, pinskut, lasten leirit |
Talvileiri onnistuneesti takana!Sunnuntai 28.2.2016 klo 17.05 - Sanni Karlström Viikkoon mahtui paljon toimintaa. Ulkoilua, yhdessä oloa ja ryhmätoimintaa. Leiri huipentui viimeisenä iltana ryhmätoiminnassa valmistettuihin esityksiin. Tunteikas ilta piti sisällään musiikkia, tanssia, lavasteiden loistoa ja teatteria. Talvileirillä valmistui myös kolme uutta ohjaaja ja kuusi uutta apuohjaaja. Uudet ohjaaja tulokkaat saivat tunnuksensa viimeisen illanvieton yhteydessä. Onnea vielä teille kaikille! Kotimatka alkoikin hieman haikeissa tunnelmissa mutta hyvillä mielin. Helsinkiläiset uudet ystävät hyvästeltiin ja kotimatka alkoi. Kiitos kivasta leiristä kaikille leiriläisille, apuohjaajille, ohjaajille, huoltoväelle, keittiöhenkilökunnalle ja helsinkiläisille! Leirillä nähdään :) |
Avainsanat: Pinskut, Vihreä lippu, Talvileiri |
TALVIOLYMPIALAISETPerjantai 26.2.2016 klo 15.37 - Sanni Karlström Talvileirillä vietettiin jo perinteeksi muodostuneita Talviolympialaisia yhdessä Helsingin Pinskujen kanssa. Talviolympialaisissa päästiin kisaamaan apuohjaaja- ja ohjaajakoulutettavien johdolla erilaisilla pisteillä.
|
Avainsanat: Pinskut, Vihreä lippu, Talvileiri |