Blogi

Sadepäivä

Torstai 12.6.2014 klo 22.26 - Osku Hannelin


Eilen illalla alkanut sade jatkui koko yön. Ja yön kääntyessä aamuun se jatkui koko päivän läpi iltaan asti. Ainan väelle se tarkoitti, että päivä ohjelmaan tuli iso muutos. Ulos ei paljoa päästy.

Aamupäivällä joukkomme kärsi tappion. Ympäristöasiantuntijamme Jonna jouduttiin jättämään Helsingissä pois kyydistä Jonnan aikataulujen vuoksi. Jonna oli mukanamme vain neljä päivää, ja oli osa porukkaamme hyvin tärkeällä tavalla. Jonna opetti meille roppakaupalla levistä, veden tilasta, laitteiden käytöstä ja vaikka mistä kaikesta muusta. Näinpä hyvästelimme Jonnan itse askarrellulla kortilla.

Jonnan jäätyä Krunikan Halkolaiturille, suuntasimme eteenpäin. Aamupäivä jatkui askartelujen sekä poikien osalta pokerin peluun parissa. Pokeri turnaus kestikin iltaan asti. Loviisaan päästyämme kävimme suihkussa ja pesuilla. Illemmalla päästiin ottamaan myös vesinäyte. Iltapalaksi leiriläiset saivat syödäkseen lettuja kylmän päivän päätteeksi.

Iltapalan jälkeen taas purettiin päivä. Kyseltiin hyvät ja huonot. Kehuja sai Pekan pitämä pokeriturnaus, ja huonoksi katsottiin luonnollisesti sade.

Huomenna jatketaan matkaa.

Tämän ja muiden päivien kuvat voi käydä katsomassa leirin Flickr sivulta.

https://www.flickr.com/photos/123155047@N06/with/14406208904/