Blogi

Kotka

Lauantai 14.6.2014 klo 23.18 - Osku Hannelin


Aina laivan sakki saapui Kotkan vierassatamaan perjantaina. Ensin syötiin, sitten aloiteltiin tapahtuman kokoon laittoa. Aurinko paistoi kerrankin muutamaan päivän sateen päätteeksi, kun Lasten Itämeri tapahtuma alkoi. Tapahtuma käytiin onneksi aurinkoisessa säässä alusta loppuun, vaikka tummat pilvet olivatkin uhkaavasti lähellä koko päivän ajan.

Kun saimme tapahtuman jälkeen koottua teltan ja näytteenottolaitteet takaisin Ainan uumeniin, oli vuorossa saunat. Lapset ja ohjaajat saivat uida ja saunoa pitkään ja kunnolla rannan läheisyydessä soittavan bändin säestyksellä.

Kunnon peseytymisen jälkeen painui koko kööri taas tuttuun tapaan laivan kannen alle. Pyjamat puettiin, hampaat pestiin ja iltasadut luettiin. Yöllä satoi vettä, mutta se ei paljoa haitannut. Teltat oli jätetty kaiken varalta pystyttämättä ja joka iikka pysyi kuivana yön aikana.

Ei huono päivä lainkaan, vaikka olihan kuitenkin perjantai 13.

14.6 Hamina.

Aamulla Kotkan vierassataman laiturissa olevan Ainan uumenissa herättiin aikaisin. Nopeimmat ja virkuimmat kävivät aamusuihkulla kun siihen on kerrankin mahdollisuus. Aina laivassa kun omia pesutiloja ei ole, vaikka satamissa kyllä päästää vähintään joka toinen päivä pesulle. 

Aamupalat syöty ja matka kävi heti Kotkan Maretariumiin. Aina laivan sakkia odotti oma opastettu kierros suomalaisen meren ja kalojen parissa. Kierroksella oppaamme kertoi meille meren elävistä, valuma-alueista sekä itämeren puhtaanapidon tärkeydestä. Lapset saivatkin opastetun kierroksen jälkeen allekirjoittaa sitoomuksen, jossa luvattiin tehdä jotakin hyvää edesauttaakseen itämeren hyvinvointia seuraavan vuoden aikana.

Maretariumin kierroksen päätyttyä jätimme turpeen tuoksuisen Kotkan vierassataman taaksemme ja otimme suunnaksi Haminan. 

Haminaan päästyämme laitoimmekin heti tapahtuman pystyyn. Vaikka tuuli riepottelikin rajusti, meni tapahtuma hyvin. Lapsilta tapahtumat menevät jo rutiinilla eikä uusien naamojen tapaaminen jännitä. Tapahtuman jälkeen lapset pääsivätkin käymään kaupoilla ostamassa eväitä illan pitkää merimatkaa varten.

Tänään on luvassa yöajo. Lapset pääsevät kipparin johdolla ohjaamaan Ainaa illan hämärtyessä. Kuitenkin tarpeeksi aikaisin päästään nukkumaan että huomenna jaksetaan painaa Porvoon tapahtuma läpi.

Kuvia löytyy Flickr sivulta

https://www.flickr.com/photos/123155047@N06/